ohjeita
Portfolio
Portfolio on taiteilijalle hyvä oman työnsä, teostensa ja persoonansa esittelymahdollisuus. Sitä voi ja tulee käyttää myös itsearvioinnin työkaluna, todellisen muutoksen ja uudistumisen välineenä.
Portfoliosta ei ole olemassa yhtä ainoata oikeata mallia, vaan sen merkitys, ulkomuoto ja sisältö vaihtelee riippuen tarkoituksesta, tekijästä ja tilanteesta. Portfoliolla tässä yhteydessä tarkoitetaan lähinnä työnhaun ja tilaustöiden hankkimisen yhteydessä käytettävää esittely- tai näytekoostetta. Konkreettisena esineenä se voi olla kansio, salkku, laatikko, esitekirjanen, cd, levyke, kuvakokoelma, video, c-kasetti…
Portfolioon voi koota materiaalia itsestään, tekemisistään ja teoksistaan joko pitkältä aikaväliltä koko elämänsä ajalta tai jonkun tietyn lyhyemmän ajanjakson, kauden, ajalta. Valintaan vaikuttaa se haluaako tuoda esille omaa kehitystään ja kasvuaan vai tämän hetkistä tilannetta.
Rakenteeltaan portfolio voi olla laaja ja monipuolinen. Teoskuvien ja muiden toiminnan tallenteiden lisäksi siinä voi olla perustelut parhaiden töiden valinnalle, niiden omaa ja ulkopuolista arviointia. Loppuun kannattaa kirjoittaa koko portfolio-materiaalin arviointi ja sen onnistuminen. Siinä voi tuoda esille osaamisensa vahvoja puolia, omaa ammatillista edistymistään ja tulevia tavoitteitaan.
Parhaimmillaan portfolion laatiminen on jatkuva prosessi, sitä voi päivittää jatkuvasti. Tärkeätä on jo sen syntymiseen johtava tuottamis- valikointi- ja arviointiprosessi. Portfolion suurin merkitys on sen reflektiivisessä, itsetuntemusta syventävässä prosessissa. Se voi olla hyvinkin laaja kuvaus tekijästään ja tällöin siitä voi irrottaa materiaalia pienempiin näyteportfolioihin, joissa voi kuvata tarkemmin jotakin tiettyä tekemisensä osa-aluetta ja sen kehittymistä.