tiedote 19.9.2007

Tanssin aika - festivaali Jyväskylässä 27.09.-30.09.2007

Suomen tuorein valtakunnallinen tanssifestivaali tuo estradille suomalaisen tanssitaiteen kiinnostavimpia ilmiöitä, kansainvälisesti menestyneiden kotimaisten koreografien sekä uusien koreografitulokkaiden teoksia. Tänä vuonna ohjelmistossa on 18 teosta, joista kolme ensi-iltaa ja yksi Suomen kantaesitys.

Keskisuomalaista osaamista parhaimmillaan!

Tanssin Aika -festivaali valloitti yleisönsä viime vuonna. Nelipäiväiseksi kasvaneella festivaalilla on jälleen tarjolla hurmaavia ja ajatuksia herättäviä esityksiä. Tanssin Aika festivaalin avaa ensi-iltansa saavat keskisuomalaiset tilausteokset, Anne Joutsimäen soolo Pakettiratkaisu ja Miia Elivuon duetto KAMP. Festivaalilla on ilo saada ohjelmistoonsa myös kansainvälisesti palkittu tanssija-koreografi Virpi Pahkinen. Jyväskylästä lähtöisin oleva Pahkinen esittää kaksi sooloteostaan, Sepia Longa ja Meretseger, joista jälkimmäinen saa festivaalilla Suomen kantaesityksensä. Virpi Pahkinen on saavuttanut uransa aikana mainetta maailmanlaajuisesti, muun muassa voittamalla Stuttgartin International Solo Dance theatre festivaalin koreografiakilpailun 2001.

Konkareita ja uranuurtajia

Yhteisessä näytöksessä esiintyvät uuden tanssin uranuurtaja Liisa Pentti sekä tanssija-koreografi, tanssitaiteen tohtori Kirsi Monni. Tanssijana, koreografina ja opettajana työskentelevä Liisa Pentti on suomalaisen tanssin keskeisiä vaikuttajia. Tanssin Aika -festivaalilla Pentti esittää intiimin tanssiteoksensa Travel, jossa syntyy yhteys kehollisen ja kertovan ilmaisun välille. Kirsi Monni on pitkän linjan tekijä suomalaisen tanssin kentällä ja saanut työstään paljon tunnustusta, kuten Suomi-palkinnon vuonna 1998. Monni tanssii festivaalilla visuaalisen ja yhteiskuntakriittisen teoksensa Lichtweg, joka pohtii yksilöllisen ja yhteisöllisen suhteita sekä tanssin poliittisuuden mahdollisuuksia.

Näyttävää ja tasokasta flamencoa

Helsinkiläinen flamencoryhmä Canela esittää neljän espanjalaisen huippukoreografin ryhmälle tekemän teossarjan De baile a danca. Canelan yhteistyö Espanjan kiinnostavimpien nuoren polven koreografien kanssa on ainutlaatuista niin suomalaisessa flamencossa kuin maailmanlaajuisestikin. Teoksen valosuunnittelusta vastaa valosuunnittelun tunnetuimpiin suomalaisiin taitajiin lukeutuva Juha Westman.

Rajoista rajattomuuteen - kokeilevaa tanssia

Jyväskylän taidemuseossa on tarjolla festivaalin kokeellisempia esityksiä. Tanssitaiteilija Maija Mustosen ja lontoolaisen multimediataiteilija Talya Kozminskyn teoksessa Somatic Drawing yhdistyvät kiehtovalla tavalla tanssi ja teknologia. Reaaliaikaisesti muuntuvassa poikkitaiteellisessa teoksessa kaksi liikkujaa, tanssija ja piirtäjän käsi, reagoivat toisiinsa luoden yhtenäisyyden, jota rytmittää piirtäjän kynän ääni. Jouni Järvenpään soolo Aurinko on perseestä on vastaisku kyynisyydelle. Järvenpään outo, hauska ja yllättävä tanssiperformanssi käsittelee kaikille tärkeitä asioita, kuten puuhastelun ehdotonta välttämättömyyttä.

Sanataide ja tanssi kohtaavat

Tanssin Aika -festivaalin uutena teemana tänä vuonna on tanssia ja runoutta yhdistävät teokset. Panu Varstalan teoksessa Onerva toteutuvat samanaikaisesti tanssi sekä runoista ja musiikista koostuva äänimaailma. Eino Leinon ja L.Onervan runoihin pohjautuvassa teoksessa aistien kirjurina tapahtumia tarkkailee, havainnoi ja tulkitsee kuvataitelija Virpi Lehto. Samuli Roinisen ja tanssiteatteri Mobita/Danscon tuore teos Lemminkäinen tarttuu suomalaiseen kansanrunouteen, sen rytmiin ja mielenliikutuksiin, joihin MD:n esiintyjät heittäytyvät koko arsenaalillaan: tanssien, laulaen ja lausuen. Maakunnan kirjastoissa kiertävässä Runon ja tanssin illassa Tanssija-koreografi Satu Tuittila ja runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen luovat improvisaation avulla yhteyksiä tanssin ja sanataiteen välille. Myös yleisö pääsee mukaan valitsemalla kokoelmista lempirunojaan esitettäväksi ja tanssittavaksi.

Näyttämöltä ihmisten pariin - elämyksiä kaiken ikäisille

Toinen uusi teema festivaalin ohjelmistossa on tanssi hoitolaitoksissa. Myrskyryhmän ihmisläheinen teos Marjatta & Marjatta saa ensi-iltansa Tanssin Aika - festivaalilla. Pauliina Satsukin koreografioima teos vie tanssitaidetta ihmisten luo, jotka eivät muuten tulisi sitä nähneeksi. Myrskyryhmä haluaa rikkoa rajan katsomon ja näyttämön väliltä ja kohdata katsojan kasvotusten.

Riikka Siiralan ja Laura Kairamon herkkä ja iloisen absurdi vauvatanssiesitys Pieniä ihmeitä tarjoaa aistielämyksiä 0-2-vuotiaille. Elämän pienet ihmeet tapahtuvat lähellä yleisöä, tässä ja nyt, innostaen mukaansa perheen pienimmät katsojat. Simon siivoomo on Simo Heiskasen sympaattinen tanssi- ja lauluesitys koko perheelle. Esityksessä siivousvälineet heräävät eloon ja siivoojan arkisesta ammatista kehittyy kekseliäiden mielikuvien avulla hämmästyttävää taidetta.

Puhumisen Aika

Tärkeä osa festivaalia on Puhumisen Aika. Esitysten yhteydessä toteutettavissa taiteilijatapaamisissa yleisö pääsee käsiksi tekijöiden ajatuksiin ja teosten taustoihin.

Elävää kuvaa tanssista, tulkkeina Reijo Kela ja Kiti Luostarinen

Tanssia lähestytään myös elokuvan keinoin. Tanssin lyhytelokuvia on koottu yhteistyössä Keski-Suomen elokuvakeskuksen kanssa sarjaksi, jota kommentoimassa ovat tanssitaiteilija Reijo Kela sekä elokuvaohjaaja Kiti Luostarinen.

Lue koko tiedote ja ohjelma pdf-muodossa

Yhteystiedot

Ismo-Pekka Heikinheimo
Taiteellinen johtaja
0400 457989
ismo@ismodance.fi

Annukka Koistinen
Tiedottaja
040 7391760
annukka.koistinen@minedu.fi